Storm, Hanna
Hanna Storm on Turussa asuva runoilija. Hänen runojaan on julkaistu esimerkiksi Tuli & Savussa, Parnassossa, Nuori Voima -verkkolehdessä ja äänirunoja ja runovideoita Nokturno-runoussivustolla. Koulutukseltaan Storm on kirjallisuustieteen tohtori.
Stormin kolmas runokokoelma Silittäisinkö häntä vähän julkaistaan syksyllä 2023. Teos pohtii ihmisen ja koiran suhdetta sekä epänormatiivista perhettä. Lisäksi tärkeä osa kirjan tematiikkaa on lemmikkienpidon etiikka.
Hänen esikoiskokoelmansa kutsun itseni kylään ilmestyi 2018 ja toinen kokoelmansa Kanootin säilyttämisestä talven yli vuonna 2020. Storm on kirjoittanut muun muassa ystävyydestä, lapsuudesta, vanhemmuudesta, luonnosta, yksinäisyydestä ja tulevaisuuteen liittyvästä ei-tietämisestä. Muodon tasolla Storm on kiinnostunut esimerkiksi typografiasta, kirjoista fyysisinä esineinä sekä äänirunoista.
Julkaisut



